Niina: Autoalan yrittäjästä rakkausvalmentajaksi

 Pakko myöntää - aika pirun erikoinen urapolku.

Mutta hei, oman tieni kulkijana I'll take it. Nuorena naisena lähdin yrittäjäksi miesvaltaiselle autoalalle ja sekin oli aika normeista poikkeava ja rohkea veto. Aika paljon helpomman ja tavallisemmankin reitin olisin voinut valita.

Mutta mulle on aina ollut tärkeämpää rakentaa omannäköinen elämä kuin yrittää mahtua johonkin valmiiseen muottiin.

En ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut tekemään asioita siksi, että niin kuuluu tehdä tai että joku muu pitää niitä järkevinä valintoina. Joskus (lue: helvetin usein) se on johtanut vähän erikoisiin ratkaisuihin.

Mutta mitä enemmän katson taaksepäin omaa polkuani, sitä vähemmän tämä uusi ura rakkausvalmentajana lopulta edes yllättää.

Vaikka oon viettänyt viisitoista vuotta autoalalla, mua kiinnosti aina enemmän ihmiset kuin autot.

Oon johtanut parhaimmillaan parinkymmenen hengen tiimiä ja käyttänyt vuosien aikana ihan käsittämättömän määrän aikaa ihmisten kehittämiseen. Meillä on tehty tunnelukkotestejä, puhuttu vahvuuksista, opeteltu ymmärtämään erilaisia persoonia ja toimintatapoja sekä harjoiteltu keskustelutaitoja.

Olin yrittäjänä ja johtajana tottunut siihen, että ongelmat ovat ratkaistavissa. Jos joku ei toiminut, selvitin miksi. Jos en osannut jotain, opettelin. Jos kohtasin esteen, etsin keinon päästä sen yli.

Mut yhdellä elämän osa-alueella tää ei toiminutkaan: rakkaudessa

Oli helvetin turhauttavaa huomata, että rakkauselämässä pyörin vuodesta toiseen samojen ongelmien ympärillä.

Mä olin nainen, joka osasi ratkaista ongelmia. Sitten törmäsin ongelmaan, jota en osannut ratkaista - mun rakkauselämään.

Päädyin vuodesta toiseen samanlaisiin tilanteisiin. Epäselviin suhteisiin. Miehiin, jotka eivät olleet oikeasti saatavilla. Käytin aivan liikaa aikaa analysointiin, odottamiseen ja toivomiseen. Enkä jumalauta ymmärtänyt, miksi mun kohdalle osui aina just nää miehet.

Mussa oli oltava jotain perustavanlaatuista vikaa.

Olin työelämässä itsevarma, määrätietoinen ja aikaansaava. Mutta rakkauselämässä käyttäydyin tavalla, jota en itsekään ymmärtänyt. Jäin kiinni ihmisiin, jotka eivät olleet mulle hyväksi. Annoin mahdollisuuksia toisensa perään. Selitin käytöstä, jota en olisi hyväksynyt keneltäkään muulta.

Edes terapiassa ei tässä asiassa tapahtunut mitään läpimurtoa, mutta lopulta löysin Johannan valmennukset ja ymmärsin olevani koukussa traumakemiaan. Yhtäkkiä moni asia, joiden edessä olin ollut vuosia avuton, alkoi käydä järkeen.

Kyse ei ollutkaan vain siitä, että mulla oli ollut paska säkä rakkaudessa - että mun kohdalle olisi osunut poikkeuksellisen paljon huonoja miehiä. Kyse olikin täysin loogisista tiedostamattomista toimintamalleista.

Mussa ei ollutkaan mitään vialla. Olin vain toistanut kaavaa, jota en ymmärtänyt.

Se oli yksi mun elämäni vapauttavimmista oivalluksista.

Opin tunnistamaan ne tilanteet, joissa olin ohittanut omat tarpeeni, joustanut liikaa tai jäänyt odottamaan jotain, mitä ei ollut tulossa.

Nykyään en enää hylkää itseäni rakkaudessa enkä jää odottamaan, että joku toinen valitsisi mut. Mä valitsen itseni, pidän kiinni omista tarpeistani ja uskallan lähteä tilanteista, jotka eivät tee mulle hyvää.

Samaan aikaan elämässäni oli käynnissä toinenkin muutos.

Vaikka olin viihtynyt yrittäjänä autoalalla ja saanut rakentaa omannäköisen yrityksen sekä huipputiimin, tiesin jo pitkään, etten tulisi tekemään sitä ikuisesti.

Kaksi vuotta sitten osallistuin valmennukseen, jossa pohdittiin omaa tarkoitusta, missiota ja tulevaisuuden suuntaa. Yhdessä harjoituksessa kirjoitimme itsellemme missiolauseen ja mun lauseesta tuli tällainen:

"Olen lojaali ja empaattinen oman tieni kulkija, joka synnyttää, jakaa ja kasvattaa ihmisten ymmärrystä itsestään ja muista sekä tuo maailmaan enemmän empatiaa, hyväksyntää ja avoimuutta."

Olin tästä lauseesta tuolloin aika hämmentynyt.

Tunnistin kyllä itseni siitä. Olin tehnyt tätä tavallaan jo vuosia omassa yrityksessäni. Mutta tiesin, ettei se enää riittänyt. Halusin tehdä tätä isommin kuin vain oman yrityksen sisällä.

En vain vielä yhtään tiennyt miten.

Juuri noihin aikoihin löysin Johannan valmentajakseni ensin bisneksessä ja myöhemmin myös rakkausasioissa. Meillä alkoi synkata sen verran hyvin, että yhdessä tekeminen alkoi tuntua aika ilmiselvältä - niin musta tuli lopulta myös Alfa Feminan valmentaja.

Mitä enemmän tätä työtä teen, sitä enemmän tuntuu siltä, että kaikki palaset on loksahtaneet paikoilleen.

Koska mä rakastan ihmisten oivalluttamista. Sitä, kun joku ymmärtää ensimmäistä kertaa miksi on toistanut samaa kaavaa vuosikausia. Ja ehkä juuri siksi olen myös pirun hyvä kiteyttämään monimutkaisia kokonaisuuksia niin yksinkertaisiksi, että ihminen tunnistaa niistä itsensä.

Mä en tule terapiamaailmasta enkä valmennuskuplasta. Mä tulen yrittäjyydestä, johtamisesta ja korjaamolta. Siksi haluan puhua vaikeistakin asioista tavalla, jonka kuka tahansa ymmärtää ilman psykologian oppikirjaa.

Olen luonut omat nahkani moneen kertaan ja haluan auttaa nyt myös muita naisia ymmärtämään itseään, selkeyttämään omaa tilannettaan rakkauskuvioissa ja katsomaan rehellisesti niitä kaavoja, jotka pitävät heitä paikallaan.

Koska tiedän miltä tuntuu ajatella, että mussa täytyy olla jotain vialla.

Ja tiedän myös, miten vapauttavaa on ymmärtää, ettei ollutkaan.

Oli vain kaava, jota en ollut koskaan oppinut tunnistamaan.

Ja juuri siksi se pari vuotta sitten kirjoittamani missiolause tuntuu nykyään paljon vähemmän hämmentävältä.

Nyt saan tehdä työkseni juuri sitä, mitä siihen kirjoitin: kasvattaa ihmisten ymmärrystä itsestään ja muista.

Alfa Femina instagram: @alfafeminarakkaus