Johanna: Pankkineidistä digiyrittäjä

Jun 14, 2026

Mun tarina tähän pisteeseen 

Mä tein 16 vuoden uran pankkimaailmassa. Viimeiset vuodet yritysrahoituksen, pienyritysten ja tilinpäätösanalyysien parissa. Luin itseni kauppatieteiden maisteriksi niin kuin “kunnollisen kunnianhimoisen pankkilaisen” kuuluikin.

Ja silti mua kalvoi koko ajan yksi ajatus. Miksi helvetissä tämä ei tunnu miltään?

Miksi mä käytän mun elämäni rakentamaan muiden ihmisten varallisuutta, kun sisällä tuntuu että mut on tehty johonkin ihan muuhun?

Kun mä myöhemmin aloin opiskella psyykkiseksi valmentajaksi ja psykologiaa avoimessa yliopistossa, jotain isoa loksahti paikoilleen. Mä tiesin heti, että tässä se on. Ensimmäistä kertaa elämässäni mä en yrittänyt vain pärjätä tai edetä turvallisesti. Mä olin löytänyt jotain, mitä mä halusin tehdä enemmän kuin mitään muuta.

Ja samaan aikaan mua pelotti aivan saatanasti.

Koska vaikka mä tajusin olevani hyvä valmentaja, mulla ei ollut mitään hajua miten siitä rakennetaan oikea bisnes. Ei mitään käsitystä siitä, miten intohimosta tehdään elämä, joka oikeasti kantaa.

Muistan edelleen sen hetken, kun sanoin ensimmäistä kertaa ääneen mentorille, että musta tulee täyspäiväinen yrittäjä.

Heti kun sanat tuli ulos mun suusta, mä tiesin että mun elämä ei enää mene takaisin vanhaan.

Sen jälkeen alkoi aika, jolloin mä käytin kymmeniä tuhansia euroja koulutuksiin, mentorointiin ja verkkokursseihin. Rakensin, testasin, epäonnistuin, rakensin uudelleen. Osa mun ensimmäisistä tuotteista oli rehellisesti sanottuna aivan hirveitä. 😅

Mutta mä en lopettanut. Ja pikkuhiljaa jotain alkoi tapahtua.

Kurssit alkoi myydä. Viestit alkoi osua. Ihmiset alkoi nähdä mut eri tavalla. Ja ennen kaikkea: mä itse aloin nähdä itseni eri tavalla.

Koska tää matka ei ollut pelkästään bisneksen rakentamista. Tää oli identiteetin rakentamista.

Hermoston opettamista siihen, että mä pystyin vastaanottamaan enemmän näkyvyyttä, enemmän rahaa ja enemmän vastuuta ilman että romahdan takaisin pienempään versioon itsestäni.

Kun mä irtisanouduin pankista 14.8.2023, se oli yksi elämäni voimakkaimmista hetkistä. Ei siksi että kaikki olisi ollut silloin “varmaa”, vaan siksi että mä olin vihdoin lakannut rakentamasta elämää, joka näytti hyvältä ulospäin mutta tuntui väärältä sisältä.

Tänä päivänä mä elän täysin mun oman bisneksen kautta ja tein viime vuonna 145.000 euron myynnin. Mun digituotteet ja valmennukset on tehneet useita 20 000 €+ kuukausia ja satojentuhansien eurojen myynnit ei enää tunnu joltain mahdottomalta fantasiatasolta.

Mutta tärkein asia ei ole raha. Vaan vapaus.

Vapaus rakentaa elämä omilla ehdoilla. Vapaus tehdä työtä, jolla on merkitys. Vapaus olla pienentämättä itseään enää.

Ja ehkä kaikkein tärkeimpänä: vapaus auttaa muita naisia tekemään sama. Koska mä en usko, että kaikki ihmiset on täällä vain selviytymistä varten. Osa meistä on täällä jättämässä jäljen.

 Johanna

P.S. Täältä voit lukea minusta tehdyn lehtijutun

Jos sulla on kiinnostusta tehdä Alfa Femina Sales Methodilla™ itsellesi 100K vuosimyynti digiyrittäjänä

klikkaa tästä tutustumaan myyntivalmennuksiin.

ALFA FEMINA LEGENDS
Jos sen sijaan kuulet kutsun kehittää itseäsi irti traumakemiasta ja kohti onnellista elämää ja turvallista rakkautta....

Hyppää tästä Alfa Feminan postituslistalle.

Liittymällä sisäpiiriin annat minulle luvan lähettää vinkkejä ja markkinointipostia. Sisäpiiristä voit poistua koska tahansa klikkaamalla sähköpostini alareunasta. Sisäpiiriin liittyminen ei velvoita mihinkään enkä koskaan anna osoitettasi eteenpäin.